Eli mä olin kait kaks viikkoo sitte leirillä.
Se leiri oli siis vaan päiväleiri et me oltiin vaan päiväl siel ja lähettii yöks kotiin ja mentii takas aamulla.
No kuitenkin mä sain leiri hoitsuksi 3 vuotiaan Vili nimisen lämminveri orin.
Me saimme siis leirihoitsuiksi varsoja ja pari semmoista joilla emme mene tunneilla.
Mutta ekalla ratsastuksella minä menin Usvalla ja en oikein muista mitä teimme muistan vain että harjoittelimme kevyttä istuntaa sillä harjoittelimme esteitä :( Sori siitä :((
Sitten seuraavana päivänä minä menin aamusta Ronjalla? ja silloin teimme taas kevyt istunta harjoituksia käynnissä ja ravissa. Sitten myöhemmin minä menin Bailando nimisellä hevosella. Sillon taas harjoittelimme kevyttä istuntaa ravissa ja käynnissä ,mutta minulla oli vähän erillaisempi tunti kun muilla sillä Bailando oli tosi reipas ja sitä ei saanut pysähtymään. Eli muut menivät niitä paitsi minä. Mä jouduin suurimmalta osalta menemään vaan voltteja sillä Bailando halusi koko ajan ravata. Tulihan siellä myös laukkaakin seassa :DD Mutta niin :) Nyt vähän kuvia ja sitten jatkuu ;)
Ronja
Bailando
Mutta siis Torstaina mä menin aamusta Netalla. Silloin me harjoiteltiin laukkaamista. Se ei oikein sujunut sillä Neta halusi koko ajan kavereidensa luokse :(( Sitten siinä kävi niin että minun piti tulla alas selästä ja opettaja meni selkään ja pakotti Netaa laukkaamaan. sitten minä nousin selkään takaisin. Sitten myöhemmin silloin Minä menin Purjeella maastossa. Me mentiin ilma satulaa. Se oli ihanaa♥♥♥ Mutta koko lenkki meni melkein siinä kun Purje ylitti syödä koko ajan :/ Mutta ihana oli silti tunti. Purje meni niin kiltisti vaikka söikin koko ajan :DD
Neta
Sitten Perjantaina mä menin aamusta Evalla♥:3 Silloin mää hyppäsin ekan ristikkoni ♥ Eva meni aivan mahtavasti♥ Aluksi me mentiin alkukäynnit ja niin sitten teimme jotain pieniä ravi harjoituksia ja sitten meille kasattiinkin jo este pituushalkasialle :3
Tossa on siis se jutska :DD Mut siin pitikin laukata oikeesti pitkä sivu loppuun mut unohin :(
Mut niin myöhemmin mä menin Usvalla kentällä. Me saatiin valita mennäänkö me maastoon vai kentälle ja että mennäänkö satulan kanssa vai ilman ja no mä menin ilman satulaa tietty :3♥ Mutta aluks me mentiin kiemurauria käynnissä sitten me mentiin kaikki keskelle kenttää ympyrään jossa otettiin välillä ravia ja niin. Mut minä meinasin tippuu ravissa Usvalta menin ihan kaulalle roikkuu xD Mut en kuitenkaan tippunut :) Mutta niin :)
Eva♥
Lauantaina eli vikana leiripäivänä me saatiin sanoo leirikisa heppa toiveeta mä sanoin kait Usva, Ronja ja Eva ja niistä ma sain tietenkin Evan♥ Aikasemmin me vaan harjoteltiin sitä rataa ja myöhemmin tuli vanhempia katsomaan kun me mentiin rata :) Mutta siis tossa se rata ;)
Aivan ihana oli leiri♥
Mutta siis olihan leirillä myös teoriaa ja ponin pesua ja rakennetta ja ponilla ajamista :)♥
Mutta nyt eiliseen tuntiin :)
Eilen minulla ja kaverillani oli tunti kahdelta ja no lähdin tallille ja menin kiirellä katsomaan kellä menisin ja siellä luki Anni: Purje/Bailando ja no minä sain Purjeen :) Vähän ajan kuluttua minun ratsastuksen opettaja tuli talliin ja lähti siivoamaan karsinaa. Odotimme hetken kunnes yksi hevonen tulisi talliin. Sitten kun se tuli niin otin riimun ja riimunnarun ja laitoin Purjeen kiinni ja hoidin sen valmiiksi. Sitten veimme hevoset kentälle ja nousimme selkään. Sitten lähdimme alkukäyntiä kenttää ympäri. ja tämmöisiä juttuja me tehtiin :)
Sitten tunnilla yhdessä vaiheessa kun yksi meni Evillä niin Evi oli ruvennu piehtaroimaan siellä :D Kaikki varusteet päällä vaan oli siellä piehtaroimassa :DD Ja muutenkin Evi pukitteli melkeen joka käännöksessä siellä :D Mut Purje meni ihanasti tunnilla :*♥
Mut mun ensi tunti on kait ensi torstaina ja niin :) Mulla on luultavasti sillon Usva sillä toivoin sitä :)
♥:Anni